Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Www.rekkurescue.com.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Www.rekkurescue.com."— Esityksen transkriptio:

1

2 HAAPSALU Haapsalun löytöeläintarha sijaitsee samalla tontilla asunnottomien ihmisten asuntolan kanssa. Tarhalla toimii ainoastaan yksi vapaaehtoinen työntekijä. Pahimmillaan tarhan surkeissa oloissa on ollut jopa 15 koiraa, kauiten olleet jopa parin vuoden ajan. Tarhalla on kahdeksan noin 2,5m2 kokoista ränsistynyttä ulkohäkkiä koirille, muutama koirankoppi, joissa koirat ovat ketjulla kiinni, sekä pieni huonokuntoinen parakkirakennus, jossa kissat elävät häkeissä. Koirien vanhat häkit puretaan, kunhan tarhalle saadaan tarpeeksi uusia, lämpöeristettyjä koppeja. Myös kissoille ollaan suunnittelemassa uusia, lämmitettyjä tiloja talven varalle. Rekku Rescue ry on lahjoittanut tarhalle jo useita satoja kiloja koiran- ja kissanruokaa sekä tarvikkeita, 5 lämpöeristettyä koirankoppia, sekä leikkiaitauksen koiranpennuille. Tänä vuonna 32 koiraa sai yhdistyksen avulla uudet kodit Suomesta. Viemme lahjoituksia myös kodittomille ihmisille. Mm erilaiset kuiva- ja säilykeruoat, pesuaineet, vaatteet, kengät, astiat sekä peitteet ovat saaneet erittäin iloisen vastaanoton. Otamme vastaan ja toimitamme perille myös lahjoituksia asuntolan ihmisille.

3 HAAPSALUN TARHA

4 HAAPSALUN TARHA

5 Kuvia Haapsalun ja Tallinan tarhoilta
HYRRÄ HAAPSALUSSA

6 HAAPSALUN TARHALLA ON LÄHES AINOASTAAN ULKOHÄKKEJÄ

7 KOIRIA HAAPSALUSSA

8 HAAPSALUN TARHA

9 HAAPSALUN TARHA SIJAITSEE KODITTOMIEN ASUNTOLAN VIERESSÄ

10 ILLALLINEN HAAPSALUN TARHALLA

11 SURKEA PIENI ASUMUS HAAPSALUSSA

12 MÄRKÄ PÄIVÄ HAAPSALUN TARHALLA

13 BELLA JA VÄINÖ PÄÄSEVÄT LENKILLE

14 KODITTOMILLE IHMISILLEKIN VIEDÄÄN USEIN LAHJOITUKSIA JA RUOKAA

15 REKKU RESCUEN AVUSTUKSET SAAPUVAT

16 TOINENKIN LAHJOITUSKUORMA ON SAAPUNUT

17 NÄMÄ PENNUT LÖYSIVÄT LÄMPIMÄT KODIT

18 PETTU-KOIRA HAAPSALUSTA: MUODONMUUTOS

19 REKKU RESCUEN AKTIIVIT TARHALLA

20 HÄKKEJÄ JA RUOKAA HAAPSALUSSA

21 PENTUJA HAAPSALUN OLOISSA

22 SIPSIK JA PENNUT OVAT JO SAANEET KODIT SUOMESTA
VÄINÖ ODOTTELEE VIELÄ

23 TARHAN YMPÄRISTÖÄ HAAPSALUSSA

24 LAHJOITIMME TARHALLA OLEVILLE PENNUILLE LEIKKIAITAUKSEN.

25 SAIMME MUKAAMME MYÖS MARSUN, JOKA ASUI HYVIN PIENESSÄ JA LIKAISESSA HÄKISSÄ...

26 LADY M. MUUTTI VÄLITTÖMÄSTI KULJETUSBOKSIIN

27 HAAPSALUN KISSALA

28 KISSA KOPASSAAN

29 TOSSU JA TARMO

30 TALLINNA Loomade Houipaik eli Teho on Tallinnan löytöeläinkoti, johon kerätään löydetyt kissat ja koirat, joskus omistajat vievät tarhalle oman lemmikkinsä sen osoittauduttua liian aikaavieväksi tai kun perheeseen syntyy lapsia. Tallinnan kaupunkin maksaa jokaisesta eläimestä tarhalle 14 vrk ajan, ja tänä aikana omistajalla on mahdollisuus käydä hakemassa eläin takaisin kotiin. Tämän jälkeen eläin voidaan luovuttaa uudelle omistajalle. Ongelmana tarhalla on löytöeläinten määrä suhteessa niille löytyviin uusiin koteihin. Tarha on pari vuotta vanha ja sen olot ovat suhteellisen hyvät ja siistit, ja tarhalla työskentelee palkattua henkilökuntaa sekä eläinlääkäri. Tarhan taustalla toimii yritys, joka on rakentanut tarhan ja tarhan käytännön toiminnasta taas vastaa yritykseltä rahoitusta saada yhdistys. Rekku Rescue ry toimii yhteistyössä Tallinnan löytöeläintarha Tehon kanssa etsien kodittomille koirille koteja. Uusi omistaja hakee eläimen tarhalta yhdistyksen avustuksella ja sille on hoidettu maahantuontisäädösten mukaiset eläinlääkintätoimenpiteet sekä sillä on eu-passi.

31 TALLINNAN TARHA

32 AKTIIVIEN AUTOT TÄYNNÄ TULIAISIA

33 BIM, NYKYINEN BIRK TALLINNASTA SAI JO KODIN

34 PENTU TAHTOO HUOMIOTA TALLINNAN TARHALLA

35 TALLINNAN TARHALLA ON JUOKSUTUSHÄKKI ESTEINEEN

36 KOIRIA SAA LENKITTÄÄ ISOLLA KENTÄLLÄ

37 POJU ODOTTELI TÄSSÄ VIELÄ KOTIA, REKKUJEN LAHJOITTAMA TAKKI PÄÄLLÄÄN

38 ULKOTARHAT TALLINNASSA

39 PENTUJA TALLINNAN TARHALLA

40 HEI, HUOMAA MINUT!

41 TARHALLA ON JATKUVASTI USEITA PENTUJA ODOTTAMASSA OMAA KOTIA.

42 OSALLA KOIRISTA ON HÄKISSÄ MYÖS PIENI SISÄTILA

43 PENNUT SAAVAT ASUA SISÄTILOISSA

44 TAPAAMINEN JUOKSUTUSTARHASSA

45 KOTIA ETSIVÄ LILLU ULKOILEMASSA JUOKSUTARHASSA

46 GABRIEL JA GAIA LÖYSIVÄT KODIT SUOMESTA

47 TALLINNAN TARHALLA ON MYÖS RUNSAASTI KISSOJA

48 KISSANPENTU TALLINNAN TARHALLA

49 OMA PESÄ

50 KISSOJA TALLINNAN TARHALLA

51 OSA KISSOISTA ON STERILOITU

52 KOVAN ELÄMÄN KOKENUT GANDALFKIN LÖYSI KODIN SUOMESTA

53 KISSAMAISTA OLESKELUA

54 PÄRNU Pärnu Kodutete Loomade Varjupaik sijaitsee noin 140 kilometrin päässä Tallinnasta. Vuodesta 2006 lähtien olemme olleet yhteistyössä Pärnun koiratarhan kanssa. Olemme vieneet sinne lahjoituksina saatuja eläinten ruokia ja tarvikkeita ja etsineet koteja tarhalla pitkään olleille koirille. Tällä hetkellä arviolta yli kaksikymmentä Pärnun tarhalta lähtöisin olevaa koiraa on saanut yhdistyksemme kautta kodin Suomesta. Tarha on kaupungin ylläpitämä, ja se on melko pieni. Tilaa tarhalla on arviolta noin 20 koiralle. Pärnun tarhalla on kissoja ja koiria varten lämmitetty parakkirakennus, jossa on jokaiselle koiralle oma tila, josta pääsee ulkohäkkiin. Kissojen häkit sijaitsevat koirien häkkien yläpuolella. Kun tarhalla on täyttä, joutuu osa koirista olevaan kiinnitettynä koppeihin. Ongelmana on löytökoirien paljous, ja se, että paikalliset ihmiset useimmiten haluavat vain pennun tai nuoren uroksen. Helpoimmiten koteja löytävät selkeästi vahtikoiratyyppiset tai kerrostaloon sopivat kääpiökoirat. Tarhalle jäävät koirat, jotka eivät sovi näihin kriteereihin. Tarhalle päätyvät ja jäävät myös koirat, joilla on käytösongelmia, eli ottaessaan löytöeläimen, saa monesti varautua siihen, että niiden kanssa pitää tehdä paljon töitä.

55 PÄRNU KODUTETE LOOMADE VARJUPAIK

56 PÄRNUN TARHA

57 TOIMISTOPARAKKI

58 RR SIIVOUSHOMMISSA

59 KAIRE SIIVOAA

60 ALFRED JA SIDNEY LÖYSIVÄT MYÖS KODIT SUOMESTA

61 PÄRNUN ZONJA LÖYSI MYÖS OMAN KODIN

62 TERESA KUIKUILEE

63 NIMETTÖMÄKSI JÄÄNYT KOIRA PÄRNUSSA

64 KISSAN HÄKKEJÄ PÄRNUSSA KOIRIEN YLÄPUOLELLA

65 KISSA TAHTOO ULOS

66 PÄRNUN KISSALA

67 PRO-KOLIN ON OKSENNUS- JA RIPULILÄÄKE

68 RUOKAHYLLY PÄRNUN TARHALLA

69 PASSIT JA ULKOLOISHÄÄTÖMERKIT

70 PIENIKIN APU AUTTAA

71 AUTO TÄYNNÄ KULJETUSKOPPIA

72 KISSAN LUURANKO PÄRNUSSA

73 VAHTIVUORO PÄRNUSSA

74 PÄRNUN YLEISNÄKYMÄ

75 LAHJOITIMME PÄRNUN TARHALLE UUSIA LÄMPÖERISTETTYJÄ KOIRANKOPPEJA.

76 KOPIT TULIVAT TARPEESEEN


Lataa ppt "Www.rekkurescue.com."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google