Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Internet ja lapset (ja nuoret)

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Internet ja lapset (ja nuoret)"— Esityksen transkriptio:

1 Internet ja lapset (ja nuoret)
Esitelmä perustuu Mannerheimin lastensuojeluliiton VIISAASTI VERKOSSA sivuihin (MLL:n luvalla, Internet on oivallinen väline oppimiseen ja tiedonhakuun, jopa uusien ystävien löytämiseen. Internet on tuonut myös joitakin vaaroja ja haittoja, joita ei sovi vähätellä. Meidän on oltava kiinnostuneita lastemme nettikavereista kuten muistakin kavereista Meidän täytyy neuvoa lapsia internetin käytössä aivan samoin kuin neuvomme heitä liikenteessä tai kiellämme heitä lähtemästä tuntemattomien henkilöiden mukaan.

2 Kerro lapselle... että kaikki yhteiskuntamme säännöt ja lait koskevat myös internetiä. Lapset voivat ymmärtämättömyyttään syyllistyä rikoksiin internetissä. Esim. toista henkilöä loukkaavaa tekstiä ei saa laittaa internetiin. netiketistä eli netin käytöksen perussäännöistä ja turvaohjeista. Yksinäinen tai tukea hakeva lapsi on otollinen kohde rikollisille. Huolehdi siitä, että lapsi tai nuori ymmärtää vaarat. Tee lasta loukkaavasta käytöksestä tai lainvastaisesta pornografiasta ilmoitus viranomaisille ja internetin palveluntarjoajalle.

3 Tunnista vaarat ja suojaa lasta
Tutustu lapsen kanssa internetin käyttöön ja pyydä häntä näyttämään missä osoitteissa hän verkossa käy! Sovi aikarajat. Aikarajoista on hyvä sopia myös lasten kavereiden vanhempien kanssa. Opeta kritiikkiä, kaikki informaatio internetissä ei ole luotettavaa. Keskustele, mitä verkossa voi tulla vastaan ja kuinka hänen pitää uhkaavissa tilanteissa toimia. Esimerkiksi avautuvia ns. pop-up-sivuja voi poistaa painamalla "alt" ja "F4" pohjaan yhtäaikaa. (ikäviltä sivuilta ei välttämättä pääse pois pop-up-sivujen takia) Huolehdi, että hän ymmärtää ja noudattaa VIISAASTI VERKOSSA -turvaohjeet. Huom! Suurin osa yläastelaisista (54%) ajattelee, että vanhemmilla on oikeus rajoittaa lastensa internetin käyttöä!

4 Viisaasti verkossa Lyhennetty versio
Viisaasti verkossa Lyhennetty versio. Pitkä versio jokaisen tietokoneen viereen! Älä anna omia/muiden yhteystietoja, valokuvaasi, luottokortti- tai pankkitietojasi kenellekään internetissä (ilman lupaa). Älä ole liian luottavainen, älä itsekään teeskentele olevasi joku muu. Voit käyttää nimimerkkiä. Älä unohda tervettä järkeä. Ole kriittinen ja harkitse mihin tietoon luotat. Älä luovuta salasanaasi kenellekään, älä edes parhaimmalle ystävällesi. Jos löydät epäasiallista, loukkaavaa tai lainvastaista materiaalia verkosta, ilmoita vähintään vanhemmillesi tai poliisille Älä jää keskusteluryhmään, joka huolestuttaa tai tuntuu epämukavalta. Älä vastaa siivottomaan, vihjailevaan tai tunkeilevaan postiin. Älä luota tarjoukseen, joka vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Älä tapaa ketään verkosta ilman lupaa ja tapaa ensimmäisen kerran julkisessa paikassa, mieluiten vanhempasi tai huoltajasi kanssa. Älä tallenna tiedostoja verkosta (ilman lupaa, virusvaara). Varmista aina lähteen luotettavuus. Älä koskaan avaa sähköpostiviestien mukana tulevia epävarmoja liitetiedostoja

5 Tieturvaan liittyvät riskit
Tietokone, käyttäjätiedot ja tiedostot altistuvat tietoturvariskeille käytettäessä internetiä. Internetsivujen kautta koneelle voi asentua erilaisia vakoilu-, mainos- tai soitto-ohjelmia. Ohjelmat saattavat kerätä tietoa käyttäjän internet- ja sähköpostiliikenteestä, varastaa salasanoja tai modeemikäyttäjillä soittaa automaattisesti kalliisiin maksullisiin numeroihin. Lisäksi epämääräiset sivustot saattavat tarkoituksenmukaisesti levittää erilaisia viruksia. Nuorten suosimilla vertaisverkko-ohjelmilla (p2p, peer-to-peer) käyttäjät voivat ladata tiedostoja (esim. musiikkia ja elokuvia) suoraan toisiltaan. Koska ohjelmassa annetaan tuntemattomille käyttäjille oikeus ladata tiedostoja suoraan oman tietokoneen kovalevyltä, ovat kaikki tietokoneen tiedostot vaarassa joutua vieraisiin käsiin. Osa p2p-ohjelmien kautta ladattavasta materiaalista sisältää pornoa tai muuta haitallista aineistoa. Myös erilaiset tietokonevirukset sekä mainos- ja vakoiluohjelmat leviävät vertaisverkkopalveluiden kautta. Mitä voit tehdä? Sovi lapsesi kanssa sähköpostin käyttöä ja tiedostojen lataamista verkosta koskevat pelisäännöt. Varmista tietokoneesi ajantasainen tietoturva, ohjeet löydät sivulta Tutustu TEKNIIKKA LASTEN AVUKSI -ohjeisiin.

6 Tekniikka avuksi Ohjelmat pyrkivät estämään pääsyn esim porno- tai väkivaltasivuille. (maksullisia ja maksuttomia) Pystytään estämään itsestään aukeavia mainosikkunoita eli pop-up -sivuja. Joidenkin ohjelmien avulla pystyy kontrolloimaan lasten internetissä viettämää aikaa ja katkaisemaan yhteyden automaattisesti. Ohjeita/linkkejä MLL:n sivuilla ja tietokonetarvikeliikkeistä. Hyvät ohjeet uusilla tietoturvasivuilla: ja Tulosta tietoturvaopas itsellesi. Ohjeet ovat peräisin julkishallinnon, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteisestä hankkeesta. Kaikki suomalaiset on kutsuttu tietoturvatalkoisiin ja tutustumaan näihin sivustoihin, jotka opastavat käyttämään internetiä turvallisesti. Tekniikka lasten avuksi ohjeet:

7 Ohjeita vanhempien osallistumiseen
MML:n “Viisaasti verkossa” -sivut kannustavat vanhempia ja muita aikuisia edistämään lasten turvallista internetin käyttöä. Viisaasti verkossa–turvaohjeiden selvittäminen lapselle on siinä hyvä alku, mutta vielä tärkeämpää on osallistua monipuolisesti lapsen internetin käyttöön ja opiskella myös itse internetin käyttöä. Olit sitten vasta-alkaja tai kokeneempi tietokoneen käyttäjä: 1. Opiskele tietokoneen ja internetin erilaisia käyttötapoja Anna lapsesi opettaa sinulle, mitä hän on oppinut. Etsikää yhdessä lapsille sopivia hauskoja nettisivuja. Opetelkaa yhdessä netin hyötykäyttöä: katsokaa aikatauluja, suunnitelkaa lomamatkaa tai hakekaa tietoa. Tutustu lapsesi ja hänen ystäviensä tapaan käyttää nettiä.  Kokeile chattia, keskustelupalstaa ja pikaviestiohjelmaa lapsesi kanssa (tai lapsesi mentyä nukkumaan, ihan miten haluat). Jos olet vasta-alkaja, etsi aktiivisesti mahdollisuuksia opiskella internetin käyttöä. Apua löydät esim. internetistä, aikuiskoulutuksen tarjoajilta tai tuttaviltasi.

8 Ohjeita vanhempien osallistumiseen
2. Keskustele lapsesi kanssa internetin käytöstä Anna aikaasi internetin yhteiselle käytölle. Puhukaa netin hauskoista ja hyödyllisistä puolista ja keskustelkaa myös siitä, mitä verkossa voi tulla vastaan, ja kuinka lapsesi voi uhkaavissa tilanteissa toimia. Surffaamalla yhdessä lapsen kanssa voit myös opettaa lastasi suhtautumaan kriittisesti internetistä löytyvään tietoon. 3. Rakenna luottamusta vähitellen Internetin käytöstä on tullut osa lasten ja nuorten omaa kulttuuria, jota lapsesi voi jossain määrin haluta pitää omana tietonaan. Lapsesi tuskin ottaa sinua mukaan digitaaliseen maailmaansa, jos kuvittelee ainoaksi motiiviksesi sen, että voisit paremmin valvoa ja kontrolloida hänen tekemisiään. Harkitse siis tarkkaan, miten keskustelet lapsesi kanssa internetin turvallisesta käytöstä. Älä ylireagoi tai keskity vain netin kielteisiin puoliin. Vältä kohtuuttomia kieltoja ja rajoituksia. Kunnioita lasten tapaa oppia kokeilemalla, tutkimalla ja tekemällä virheitä. Opiskelemalla ja aidosti kiinnostumalla internetin mahdollisuuksista sekä tutustumalla ajan kanssa lapsesi tapaan ymmärtää ja käyttää internetiä voit saavuttaa luottamuksen, joka säilyy vielä lapsesi kasvaessa teini-ikään.

9 Ohjeita vanhempien osallistumiseen
4. Luokaa perheenne internetin käytön pelisäännöt Pelisääntömallien pohjalta voitte neuvotellen muokata perheellenne omat internetin käytön pelisäännöt. Voitte tulostaa pelisäännöt näkyvälle paikalle tietokoneen läheisyyteen. Sopikaa pelisääntöjen rikkomiselle konkreettiset seuraamukset. Näitä sääntöjä voitte sitten tarkistaa lapsen iän ja itsenäisyyden kasvaessa. Lapsen sitoumus; Vanhemman sitoumus: Tai voitte tehdä yhdessä huoneentaulun. Kauniin huoneentaulun voitte tulostaa MLL:n sivulta:


Lataa ppt "Internet ja lapset (ja nuoret)"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google