Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

TRIANGLE 2011-2013.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "TRIANGLE 2011-2013."— Esityksen transkriptio:

1 TRIANGLE

2 HANKKEEN TAUSTA Oulun seudulla on ollut muuta maata korkeampi nuorisotyöttömyys ja myös ilman toisen asteen koulutuspaikkaa jää paljon nuoria. Yhteiskunnallinen tarve löytää uusia keinoja työttömien ja opintonsa keskeyttäneiden nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn TE-toimiston aktiivisuus Toimijoiden yhteistyöverkostot

3 TRIANGLE – Rahoittaja: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toteuttaja: Oulun seudun ammattiopisto Hankkeen valmisteluun osallistuneet yhteistyökumppanit: Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimisto, Oulun aikuiskoulutuskeskus Muut yhteistyökumppanit: Alle 25-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten työllisyys- ja koulutusasioiden parissa työskentelevät toimijat hankkeen toiminta-alueella. Toiminta-alue: Hailuoto, Haukipudas, Ii, Kempele, Liminka, Kiiminki, Lumijoki, Muhos, Oulu, Oulunsalo, Pudasjärvi, Taivalkoski, Tyrnävä, Utajärvi ja Yli-Ii.

4 OHJAUSRYHMÄ Jäsen Varajäsen
Kari Myllyniemi, OSAO, lautakunta Lauri Valkama Jarmo Paloniemi, OSAO Sakari Järvenpää Veikko Niiranen, OAKK, hallitus OAKK:n hallituksen jäsen Pirjo Juntunen, Oulun seudun TE-toimisto Marita Rimpeläinen-Karvonen Ilpo Tapaninen, Pohjois-Pohjanmaan liitto Ari Näpänkangas Anja Kallio-Koski, Ammattiopisto Luovi Lea Veivo Keijo Juppi, Oulun kaupunki Oulun kaupungin lukion rehtori Lea Nikula, Nuorten Ystävät Tarja Ervasti Terhi Nikula, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Ville Mehtälä

5 TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on löytää kansainvälisen yhteistyön kautta kokemuksia ja uusia toimintamalleja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi alueellamme. Erityisesti etsitään keinoja entistä joustavampien koulutusmallien toteuttamiseen ja työmarkkinavalmiuksien edistämiseen. Tavoitteena on Oulun seudulla jo olemassa olevien hyvien käytänteiden ja osaamisen hyödyntämisen sekä muualta kerättyjen kokemusten arvioimisen ja jatkojalostamisen kautta synnyttää Oulun seudulle konkreettisia, perinteiset toimintarajat ylittäviä uusia toimintamalleja nuorten koulutukseen ohjaukseen, työllistymisen edistämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

6 PROJEKTIHENKILÖSTÖ Projektipäällikkö Heli Laitila (80%)
Vastuuhenkilö ulkomaanmatkojen järjestelyjen, dokumentoinnin ja raportoinnin osalta Yhteydenpito kotimaisiin ja ulkomaisiin verkostoihin ja yhteistyökumppaneihin Osallistuminen kotimaan teemaryhmätyöskentelyn ja seminaarien valmisteluun Ohjausryhmän esittelijä Tiedotusvastuu Hankkeen raportointi ja arviointi Projektipäällikkö Virve Kivelä (20%) Vastuuhenkilö kotimaan teemaryhmätyöskentelyn, seminaarien ja koulutusten suunnittelun ja raportoinnin osalta Hankinnat Projektikoordinaattori Henna Väisänen (50%) Osallistuminen ulkomaanmatkojen ja kotimaan teemaryhmätyöskentelyn, seminaarien ja koulutusten valmisteluun Hankkeen seuranta ja maksatukset Ohjausryhmän sihteeri

7 BENCHMARKING -MATKAT Hankkeen aikana toteutetaan kuusi benchmarking-matkaa eurooppalaisiin kohteisiin, joissa on samankaltaisia ongelmia kuin Oulun seudulla ja joissa kehitetty nuorten ohjaukseen liittyviä uusia toimintamalleja. Kohteissa tutustutaan mm. ilman opiskelupaikkaa jääneiden nuorten ohjaukseen, koulutuksen keskeyttämisen ehkäisyyn, opinnot keskeyttäneiden nuorten ohjaukseen, työpainotteisten opiskelumuotojen kehittämiseen, työpajatoimintaan, koulutus- ja ohjauskäytänteisiin koulun ja työelämän siirtymävaiheissa, nuorten työelämävalmiuksien kehittämiseen ja nuorten työnhakijoiden markkinointiin työnantajille. Valmisteilla olevia kohteita tällä hetkellä Belgia ja Tanska

8 TEEMARYHMÄTYÖSKENTELY
Teemaryhmätyöskentelyn avulla halutaan lisätä hankkeen toiminta-alueen toimijoiden keskinäistä verkostoitumista ja nuorten syrjäytymisen ja työttömyyden ehkäisyyn liittyvien hyvien käytänteiden jakamista ja kehittämistä. Teemaryhmätyöskentely perustuu osallistujien vapaaehtoisuuteen ja omaan motivaatioon. Työskentelyä toteutetaan asiantuntija-alustusten, ryhmätyöskentelyn, ennakkotehtävien ja osallistujien omien case-esimerkkien läpikäynnin muodossa. Lisäksi teemaryhmissä käsitellään TRIANGLE-projektin benchmarking-matkoilta löydettyjä uusia ulkomaisia toimintamalleja ja pohditaan, kuinka ne soveltuvat Oulun seudulle.

9 TEEMARYHMÄTYÖSKENTELY
Tapaamisiin on mahdollista yhdistää tutustumiskäyntejä osallistujien valitsemiin kohteisiin. Teemaryhmien toimintasuunnitelma rakennetaan yhdessä osallistujien kanssa ensimmäisessä tapaamisessa ja suunnitelmaa päivitetään tarvittaessa työskentelyn aikana. Teemaryhmä työskentelyä toteutetaan lukuvuonna kolmessa ryhmässä, joiden sisällöt tarkentuvat vielä. Teemaryhmätyöskentely toteutetaan kunkin ryhmän kohdalla 4-6 erillisenä puolen päivän mittaisena teemaryhmätapaamisena. Tapaamiset järjestään pääsääntöisesti Oulussa, mutta tarvittaessa tapaamisia voidaan järjestää myös muualla hankkeen toiminta-alueella.

10 TEEMARYHMÄT Aihepiirin laajuudesta johtuen, hankkeen aihealueet on tässä vaiheessa jaoteltu seuraaviin aihealueisiin. KIINNI ELÄMÄÄN Ryhmän tavoitteena on kehittää ja ideoida uusia toimintamalleja sellaisten nuorten ohjaukseen, jotka ovat pudonneet/putoamassa kaikkien palveluiden piiristä ja ovat suuressa vaarassa syrjäytyä. Nämä nuoret ovat jääneet kokonaan ilman opiskelupaikkaa tai keskeyttäneet opintonsa vailla jatkosuunnitelmia eivätkä hae aktiivisesti töitä tai opiskelupaikkaa. Käsiteltäviä aiheita ovat mm. nuorten elämänhallinnan taitojen vahvistaminen, moniammatilliset verkostot nuoren tukena ja erilaiset sähköiset palvelut, jotka on suunniteltu nuorten ja heidän parissaan työskentelevien tueksi.

11 TEEMARYHMÄT 2. OPISKELUN UUDET MALLIT Ryhmän tavoitteena on kehittää ja ideoida uudenlaisia tapoja suorittaa opintoja. Ryhmässä huomioidaan erityisesti nuoret, joilla on vaikeuksia suorittaa opintoja perinteisten opiskelumenetelmien puitteissa. Ryhmässä pohditaan uusia ohjausmalleja koulutuksen keskeyttämisen ehkäisyyn, pyritään löytämään tapoja suorittaa opintoja työpainoitteisesti, syvennetään työpajojen ja koulutusorganisaatioiden yhteistyötä. Myös tässä ryhmässä huomioidaan erilaiset sähköiset palvelut, jotka on suunniteltu nuorten ja heidän parissaan työskentelevien tueksi.

12 TEEMARYHMÄT 3. PAREMMAT EVÄÄT TYÖELÄMÄÄN
Ryhmän tavoitteena on kehittää ja ideoida uudenlaisia koulutus- ja ohjauskäytänteitä koulun ja työelämän siirtymävaiheisiin. Ryhmässä huomioidaan erityisesti nuoret, jotka ovat opintojensa loppuvaiheessa tai jo päättäneet opintonsa. Ryhmä pyrkii löytämään uusia menetelmiä nuorten työelämävalmiuksien kehittämiseen ja nuorten työnhakijoiden markkinointiin työnantajille. Käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi kummiyritystoiminta, mentorointi, harjoitusyritystoiminta ja erilaiset sähköiset palvelut, jotka on suunniteltu nuorten ja heidän parissaan työskentelevien tueksi.

13 SEMINAARIT JA KOULUTUKSET
Seminaarit kokoavat teemaryhmien ja benchmarkig-matkojen tuloksia TRIANGLE -seminaari touko-kesäkuussa   TRIANGLE -seminaari touko-kesäkuussa 2013. TRIANGLE -päätösseminaari loka-marraskuussa 2013.  TRIANGLE -hanke järjestää myös koulutustilaisuuksia hankkeen teemoihin liittyen sekä keväällä 2013 tarvittaessa hankehakemusten valmisteluun, mikäli verkoston jäsenet päättävät hakea uusia hankkeita toimintamallien käyttöön ottamiseen liittyen.

14 YHTEYSTIEDOT Projektipäällikkö Heli Laitila p. 010 27 22634
Projektipäällikkö Virve Kivelä p Projektikoordinaattori Henna Väisänen p


Lataa ppt "TRIANGLE 2011-2013."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google