Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuHilkka Saarinen Muutettu yli 9 vuotta sitten
2
Leiri 25.7.-2.8.2013, sudarileiri 25.-28.7. Raksaleiri 20.-24.7. ja purkuleiri 2.-5.8. Paikkana Evon suurleirialue Hämeenlinnassa Neljä alaleiriä: Paramauntti, Universaali, Foksi ja Warneri, perheleiri Risney Suojelija suoraan kuun pimeältä puolelta: Iron Sky –ohjaaja Timo Vuorensola
3
Leirin teemana on elokuva ja leirillä tutustutaan leffanteon eri puoliin. Leirillä ensi-iltana saa Ilves The Movie, jonka päähenkilöä eli sankari-ilvestä valitaan parhaillaan. Ohjelmalaaksot perustuvat elokuvan eri lajityyppeihin ja luvassa on muun muassa stunt- temppuja ja maskeerausta. Yhteiset ohjelmat (avajaiset, päättäjäiset) etenevät elokuvahengessä. Leirin videotiimit ikuistavat päivittäin leirielämää videopätkiin, joita voi nähdä netissä ja leirin kahviloissa.
4
Lippukunnat muodostavat tuttuun tapaan leirilippukuntia eli savuja. Alaleireissä on 500-1000 partiolaista, savuissa noin 40-100 Ohjelmalaaksoihin osallistutaan savuittain / alaleireittäin. Ruokailu alaleireittäin yhteiskeittiöillä, savuissa ei ruokahuoltoa. Kyläluudat toimivat linkkinä savujen ja alaleirien välillä.
5
Ilmoittautuminen avautuu marraskuussa ja päättyy tammikuussa. Ilmoittautumislomake julkaistaan vuoden viimeisessä Täplässä ja sen voi myös tulostaa netistä. Ilmoittautumislomakkeet kerätään lippukunnittain ja leirimanageri syöttää ne Polkuun. Täysi-ikäiset voivat itse ilmoittautua Polkuun, mutta täyttävät myös paperilomakkeen. Jälki-ilmoittatuneille osallistumismaksu on jonkin verran korkeampi.
6
Leirin hinta 160 euroa, sudenpennuilta 70 euroa Vertailuna kesän 2012 piirileirien hintoja: Huima (Uusimaa) 145 ja 90 Saraste (Pääkaupunkiseutu) 130 ja 95 Suunta12 (Järvi-Suomi) 160 ja 110 Leirimaksu maksetaan kahdessa osassa ja rahat tilitetään lippukunnan kautta. Leiripesteissä toimivivat saavat leirimaksusta 50 euron alennuksen. Alennuksen saaminen edellyttää vahvistettua pestiä ja ilmoittautumista tämän vuoden aikana sekä osallistumista joko rakennus- tai purkuleirille.
7
Mitä enemmän meitä on mukana, sitä mahtavampi leiristä tulee – nyt on aika innostaa mukaan oman lippukunnan väki! Nettisivuilta löytyy valmis juttupohja esim. lpk- lehteen ja esittelydiasetti infotilaisuutta varten. Leirille voi kutsua mukaan myös Ei Vielä Partiolaisia – kavereita, jotka haluatte kutsua mukaan tutustumaan partioon, tai vaikka partiolaisten vanhempia. Evp:t ilmoittautuvat yhdessä partiolaisen kanssa.
8
Leirimanagerihan on jo ilmoitettu, hän toimii Ilves13- tietopankkina lippukunnassa. Leiri-innostuksen herättelyä ja tiedonjakamista lippukunnassa. Seuratkaa ja jakakaa: ilves.hp.partio.fi facebook.com/ilves13 Kun leiripestit kiinnostavat, kannattaa kurkata nettisivujen pestit-osiota.
Samankaltaiset esitykset
© 2023 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.