Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Aineistonhallinnasta Väestöliitossa

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Aineistonhallinnasta Väestöliitossa"— Esityksen transkriptio:

1 Aineistonhallinnasta Väestöliitossa
Tiina Helamaa, informaatikko Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos

2 Väestöliitto Väestöliitto konserniin kuuluvat Väestöliitto ry:n lisäksi Väestöliiton klinikat Oy, Väestöliiton Kotisisar Oy, ja Väestöliiton Familia Oy. Liitto on perustettu vuonna 1941 eli se juhlii tänä vuonna 75-vuotissynttäreitään. Väestöliitto: Vaikuttaa perhe-, väestö-, seksuaaliterveys- ja kehitysyhteistyöpolitiikassa. Tarjoaa palveluita nuorille, lapsiperheille ja parisuhteessa eläville. Tekee tutkimusta Väestöntutkimuslaitoksella sekä Väestöliiton klinikoilla.

3 Väestöliitto ja Väestöntutkimuslaitos
Henkilökuntaa koko konsernissa on noin 150, joista n. 60 on Väestöliitto ry:n puolella Väestöntutkimuslaitoksella on vakituisia tutkijoita 4, sen lisäksi 1-4 vierailevaa tutkijaa. Tutkimusalueita ovat Suomen väestön rakenne ja hyvinvointi, perheet, parisuhteet ja seksuaalisuus. Vuonna 1946 perustettua Väestöntutkimuslaitosta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Väestöliitolla on oma kaikille avoin kirjasto, jota ylläpitää informaatikko

4 Väestöntutkimuslaitos
Kerää omia aineistoja mm. vuosittaiset perhebarometrit. Pääosin kvantitatiivisia, isoja survey-aineistoja, mutta myös kvalitatiivisia (haastattelu)aineistoja. Lisäksi käytössä mm. Tilastokeskukselta saatuja rekisteriaineistoja. Osassa aineistoista saattaa olla mukana tunnistetietoja.

5 Taustaa aineistonhallinnasta
Aineistonhallintasuunnitelmien järjestelmällinen tekeminen aloitettiin alkuvuodesta 2014 luomalla lomakkeet eri aineistotyypeille (kvanti, kvali, rekisteri). Lomakkeiden pohjana käytettiin mm. FSD:n, TENKin ja SKS:n materiaaleja. Tavoitteena oli tehdä ahs:t kaikista vuoden 2000 jälkeen kerätyistä aineistoista ja samalla järjestää aineistot laitoksella samaan paikkaan. Aineistonhallintasuunnitelmista vastasi aluksi laitoksen assistentti tutkijoiden kanssa. Informaatikko on ollut työssä mukana vasta viime kesästä lähtien.

6 Taustaa aineistonhallinnasta
Mitään virallista datapolitiikkaa ei ole, mutta kaikista aineistoista pyritään tekemään hallintasuunnitelma ja aineistot tallentamaan myös Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Laitoksella on huomattu oman dokumentaatiotarpeen lisäksi myös rahoittajien vaatimukset. Kaikki vuoden 2000 jälkeen kerätyt aineistot on pyritty sijoittamaan samaan paikkaan ja huolehtimaan niiden varmuuskopioinnista sekä suojauksesta.

7 Tilanne nyt Projekti on osittain kesken, mutta lähes kaikki aineistot on saatu dokumentoitua ja aineistonhallintasuunnitelmat tehtyä. Vastuu dokumentoinnista ja aineistojen säilytyksestä on tutkimuslaitoksella itsellään, talossa ei erillistä arkistoa. Tutkijoilla on vastuu suunnitelmien teosta ja informaatikko tukee toimintaa ja auttaa ongelmatilanteissa.

8 Tulevaisuudessa Aineistonhallintasuunnitelmat tulisi saada mukaan tutkimushankkeiden projektikuvauksiin sekä nimetyksi työpanokseksi. Systemaattisempi tutkimusaineistojen kuvailu ja järjestäminen. Seurataan muiden organisaatioiden datapolitiikkoja ja rahoittajien vaatimuksia. DMPTuuliin tutustuminen/käyttöönotto. Aineistohallinnasta ja data-asioista tiedottaminen koko konsernissa.

9 Kiitos! Tiina Helamaa


Lataa ppt "Aineistonhallinnasta Väestöliitossa"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google