Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna"— Esityksen transkriptio:

1 Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna 2015- 2016

2 Taustaa: Lukuvuonna 2015-2016 koulukuljetuksen piiriin kuuluu 781 kuljetusoppilasta (lukuvuonna 2014-2015 760) Kajaanin kaupungin peruskoulun oppilasta. Tuntirajakyselyn yhdessä toteutettiin toisen kerran koulukuljetusten järjestelyä koskeva kysely. Sähköisesti toteutettuun kyselyyn pyydettiin vastaamaan ala- ja yläkoulujen koulukuljetusten piirissä olevien oppilaiden vanhempia. Kysely toteutettiin syyskuussa 2015 vastauksia saatiin kaikkiaan 287 kappaletta. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan turvallisuutta koulukuljetuksessa, vanhempien vastuuta lapsen koulumatkoilla sekä kuljetusten järjestelyjä yleisesti.

3 Koulukuljetusten järjestely lukuvuonna 2015 - 2016Kaikki vastaajat KeskiarvotaulukkoN=287 Turvallisuus koulukuljetuksessa3,92 Matka kotoa pysäkille ja takaisin on turvallinen3,94 Matka pysäkiltä koululle ja takaisin on turvallinen4,19 Liikennöitsijä huolehtii lasten turvallisuudesta koulukuljetusautossa3,58 Lapsi kokee koulukuljetuksen turvalliseksi3,96 Vanhempien vastuu lapsen koulumatkoilla4,80 Olemme opetelleet yhdessä lapsen kanssa turvallisen liikkumisen pysäkeille4,78 Olemme ohjeistaneet lasta käyttäytymään asiallisesti koulumatkoilla4,91 Lapsemme osaa toimia koulumatkojen eri vaiheissa4,70 Kuljetusjärjestelyt yleisesti3,92 Koulukuljetusjärjestelyt ovat kohdallamme toimivat3,94 Koulukuljetusjärjestelyt ovat kohdallamme turvalliset3,89 Yhteenveto4,21

4 Koulukuljetusten järjestely lukuvuonna 2015 - 2016 VASTAUKSIEN MÄÄRÄ=287

5 Turvallisuus koulukuljetuksessa, Matka kotoa pysäkille ja takaisin on turvallinen ka 3,94

6 Turvallisuus koulukuljetuksessa, Matka pysäkiltä koululle ja takaisin on turvallinen ka 4,19

7 Turvallisuus koulukuljetuksessa, Liikennöitsijä huolehtii lasten turvallisuudesta koulukuljetusautossa ka 3,58

8 Turvallisuus koulukuljetuksessa, lapsi kokee koulukuljetuksen turvalliseksi ka 3,96

9 Vanhempien vastuu koulumatkoilla Olemme opetelleet yhdessä lapsen kanssa turvallisen liikkumisen pysäkille ka 4,78

10 Vanhempien vastuu lapsen koulumatkoilla, Olemme ohjeistaneet lasta käyttäytymään asiallisesti koulumatkoilla ka 4,91

11 Vanhempien vastuu lapsen koulumatkoilla, lapsemme osaa toimia koulumatkojen eri vaiheissa ka 4,70

12 Kuljetusjärjestelyt yleisesti Koulukuljetusjärjestelyt ovat kohdallamme toimivat ka 3,94

13 Kuljetusjärjestelyt yleisesti: Koulukuljetusjärjestelyt ovat kohdallamme turvalliset ka 3,89

14


Lataa ppt "Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google