SILMÄ. NÄKEMINEN Valonsäteet tulevat silmään silmämunan etuosassa olevan kirkkaan, kaarevan sarveiskalvon läpi ja taittuvat siellä. Menevät mykiön läpi.

Esitys aiheesta: "SILMÄ. NÄKEMINEN Valonsäteet tulevat silmään silmämunan etuosassa olevan kirkkaan, kaarevan sarveiskalvon läpi ja taittuvat siellä. Menevät mykiön läpi."— Esityksen transkriptio:

1 SILMÄ

2 NÄKEMINEN Valonsäteet tulevat silmään silmämunan etuosassa olevan kirkkaan, kaarevan sarveiskalvon läpi ja taittuvat siellä. Menevät mykiön läpi ja muodostavat verkkokalvolle ylösalaisin olevan kuvan. Mykiön muoto riippuu tarkennettavasta kohteesta Verkkokalvossa on miljoonia tapeiksi ja sauvoiksi kutsuttavia valoherkkiä soluja. Ne muuntavat valoenergian hermosignaaleiksi. Tapit pystyvät erottamaan yksityiskohdat ja värit. Silmien signaalit kulkeutuvat näköhermoa pitkin aivojen näkö alueelle.

3 SILMÄN OSIA Silmämuna on noin 25 mm. Silmässä on kolme ulkokerrosta. Ulkokerroksia ovat kovakalvo, suonikalvo ja verkkokalvo. Lähellä etuosaa kovakalvo näkyy silmän valkuaisena ja edempänä muuttuu läpinäkyväksi sarveiskalvoksi. Mykiön ja verkkokalvon välissä on kirkasta hyytelömäistä lasiaista.

4 MUITA SILMÄN OSIA Iiris on lihasrengas. Se muuttaa pupillin kokoa valon määrän mukaan. Pupilli on iiriksen reikä. Se laajenee hämärässä. Sarveiskalvo on kaareva, läpinäkyvä ns. ikkuna silmän etuosassa. Mykiö on läpinäkyvä linssi ja sen muoto muuttuu lähelle tai kauas katsomista varten. Kovakalvo on silmämunan kova, valkoinen suojaava kerros. Verkkokalvo sisältään valoherkkiä soluja. Keskikuoppa on tarkan näkemisen mahdollistava verkkokalvon alue.

5 SILMÄN MUKAUTUMINEN Isoin osa silmän taittovoimasta johtuu sarveiskalvosta, mutta mykiön muoto muuttuu valonsäteiden tarkkaa kohdistavissa varten. Tätä kutsutaan mukautumiseksi. Lähelle katsominen Lähelle katsottaessa kehälihas supistuu ja mykiö paksunee. Lähelle katsottaessa kohteesta valonsäteet poikkeavat toisista enemmän, joten taittovoimaa tarvitaan enemmän. Kauas katsominen Kauemmas katsottaessa kehälihas rentoutuu ja mykiö litistyy. Kauas katsottaessa valonsäteet ovat melkein yhdensuuntaiset

6 SILMIEN VIAT Silmänpohjan rappeutuma Kun silmänpohjan solut rappeutuvat, verkkokalvon tarkan näkemisen alue ei pysty toimimaan normaalisti. Näköheikkenee ja käkökentän keskiosalla ei voi nähdä kunnolla. Tämä ei kuitenkaan johda sokeutumiseen. Retinitis-tauti Retinitis-tauti on perinnöllinen sairaus, jonka oireita ovat näkökentän kaventuminen (putkinäkö) ja hämäräsokeus. Tähän liittyy myös heikentynyt näöntarkkuus, heikentynyt värinäkö, häikäisyherkkyyden lisääntyminen ja heikentynyt kontrastiherkkyys. Oireet johtuvat silmänpohjan solujen rappeutumisesta ja tämä voi johtaa täydelliseen sokeutumiseen.

7 Glaukooma (silmänpainetauti) Tämä on näköhermoa vaurioittava sairaus. Osalla potilaista on silmän sisäinen paine kohonnut ja taas osalla paine on normaalialueella. Glaukooma aiheuttaa puutoksia näkökenttään. Vauriot kehittyvät usein huomaamatta. Ensin ne ilmenevät toiminnallisina häiriöinä näkemisessä, lähinnä käytännön askareiden tekemisessä ja liikkumisessa. Näköhermon ja näköratojen viat Näköhermon ja näkörajojen vika on synnynnäinen silmän kehityshäiriö, erilaisiin sairauksiin liittyvä tai pään vammoihin liittyvä. Vika ilmenee heikkona näöntarkkuutena, näkökenttäpuutoksina tai värinäköhäiriöinä. Näkökenttä on yleensä supistunut ja melko huono. Täydellinen sokeus on mahdollinen

8 VÄRINÄKÖ Tetrakromaattinen värinäkö eli nelivärinäkö on kyky muodostaa eri värejä neljällä eri silmän verkkokalvolla olevalla valoa aistivalla tappisolutyypillä. Ihmisillä on tyypillisesti triokromaattinen eli kolmivärinäkö, jolloin tappisoluja on punaherkkiä, viherherkkiä ja siniherkkiä, ja ne aistivat kolmea perusväriä, joiden yhdistelmistä aivoissa muodostuvat kaikki muut värit. Erään arvion mukaan naisista noin 2–3 prosentilla on tetrakromaattinen näkö, jolloin he saattavat voida nähdä jopa 100 miljoonaa eri väriä Maaselkärankaisten silmän perustyypissä on neljänlaisia tappisoluja, joista kunkin herkkyysmaksimi on valon eri aallonpituusalueella. Nämä herkkyyshuiput sijoittuvat yleensä lähiultravioletin alueelle (360–370 nanometriä), siniselle (420–440 nm), vihreälle ja keltaiselle (520–530 nm) sekä punaiselle (noin 600 nm).

9 LÄHTEET www.nkl.fi www.wikipedia.org