Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Toimi koulullasi vaikka näin Kerro muille hallituksen/valtuuston jäsenille kaupunkikokouksen valmisteluista eli käy saamasi materiaali läpi Yhteistyössä.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Toimi koulullasi vaikka näin Kerro muille hallituksen/valtuuston jäsenille kaupunkikokouksen valmisteluista eli käy saamasi materiaali läpi Yhteistyössä."— Esityksen transkriptio:

1

2 Toimi koulullasi vaikka näin Kerro muille hallituksen/valtuuston jäsenille kaupunkikokouksen valmisteluista eli käy saamasi materiaali läpi Yhteistyössä oppilaskunnan ohjaavan opettajan ja rehtorin kanssa sopikaa aikataulu, milloin luokkatyöskentely suoritetaan

3 Kaupunkikokouksen valmistelu kouluilla Arvoisa kouluväki Olette jo varmasti huomanneet, että alueellanne toimii osallistujaryhmä. Ryhmiä on Oulun kaupungissa yhteensä 11 ja yleensä ryhmään kuluu oppilaista alueen ala- ja yläkouluista ja lukiosta. 17 helmikuuta 2009 järjestetään kaikkien osallisuusryhmien ensimmäinen yhteinen juhlava kaupunkikokous kaupunginteatterilla. Siellä kaikki Oulun osallistuvat nuoret kohtaavat yhdessä ja tekevät myös päättäjille esityksiä, joista ainakin osa on tarkoitus toteuttaa myös käytännössä. Jatkossa yhteisiä kaupunkikokouksia tullaan järjestämään kerran vuodessa. Oululaisen nuorten osallisuusmallin lähtökohtana on, että alueen jokainen nuori voi halutessaan vaikuttaa niihin asioihin, mitkä lopullisessa kaupunkikokouksessa nousevat esiin. Tähän tavoitteeseen päästään vain niin, että kaupunkikokouksen valmistelut viedään kaikkiin Oulun kouluihin ja kouluilla joka ainoaan luokkaan. Ja vielä luokassakin olisi ideaali, että työskentely sujuisi mahdollisimman paljon lasten ja nuorten ehdoilla ja toimesta esim, niin että päävastuu luokkatilanteen työskentelystä olisi luokan oppilailla. Varsinkin luottamusoppilaiden, tukioppilaiden ja oppilaskunnanhallituksen hyödyntäminen työskentelyssä voisi olla askel uudenlaiseen koulukulttuuriin ja tuoda lisäarvoa koko yhteisölle. Ehdottomasti opettajan pitää olla pedagogian ammattilaisena tukemassa oppilaiden työskentelyä ja sitä enemmän mitä nuorempia oppilaita, mutta tarkoitus tietenkin on että ideat ja ehdotukset ovat oppilaiden, ei aikuisten. Seuraavalla tasolla luokkien esitykset viedään oppilaskuntien hallituksiin ja edelleen alueellisiin osallisuusryhmiin. Osallistujaryhmät päättävät lopullisesti muutaman alueelta nousevan esityksen, jotka ryhmien valitut kaupunkikokousedustajat vievät edelleen kaupunkikokoukseen. Kaikilla koululuilla on tarkoitus seurata ensimmäisen kaupunkikokouksen sujumista videokuvan välityksellä. Luokkatyöskentely vie aikaa yhden oppitunnin (n. 45 min) ja luokkien tuotokset toimitetaan koulujen oppilaskuntien hallituksen käsittelyyn. Luokkien tuotokset pitäisi olla oppilaskuntien hallituksissa marraskuun loppuun mennessä. Oppilaskunnanhallitus valitsee viisi tärkeintä tuotosta ja toimittaa ne alueelliseen osallisuusryhmään.. Tunnin työskentely on luonnollisesti pois opetuksesta ja ehkä joitakin tärkeitä asioita voi jäädä opettamatta. Mutta voisiko olla että tälläkin tavalla nuoret voivat oppia jotain todella tärkeää? Kun nuoret näin oppivat pienestä pitäen olemaan aktiivisia, osallistuvia oululaisia, toimimaan ja vaikuttamaan yhdessä, eikö se olisi meidän kaikkien oululaisten yhteinen etu? Aikataulut marraskuu 2008 työskentely kouluilla, luokkien tuotokset oppilaskunnan hallituksille joulukuu 2008 oppilaskunnan hallitukset valitsevat koulun ehdotukset alueryhmille tammikuu 2009 alueelliset osallisuusryhmät valitsevat ehdotukset kaupunkikokoukseen helmikuu 2009 17.2. ensimmäinen osallisuusryhmien kaupunkikokous Oulun kaupungin teatterilla

4 Ohjeet luokka/opetusryhmätyöskentelyyn Huom. omat ratkaisut ja luovuus ehdottomasti sallittuja, tätä ei tarvitse orjallisesti noudattaa. Luottamusoppilas tai opettaja kertoo luokalle mistä on kysymys. 1. Jokainen luokan saa oppilas saa paperin ja hänellä on viisi minuuttia aikaa miettiä muutama sellainen asia, johon hän haluaisi muutoksen. Halutun muutoksen kohteena olevat asiaT, paikat, tilanteet, ongelmat voivat olla omalla koululla omassa lähiympäristössä Suomessa Eu-alueella/ koko maapallolla 2. Seuraavaksi muodostetaan parit. Pareilla on viisi minuuttia aikaa neuvotella ja laatia uusi esim neljän kohdan esitys, joka on kompromissi molempien ehdotuksista. 3. Seuraavaksi yhdistetään kahden ryhmiä 4 ryhmiin, aikaa 5 minuuttia ja sama menettely 4. Viimeisen kerran yhdistetään luokka noin 8 hengen ryhmiin, sama 5. Lopuksi jokainen 8 ryhmä esittelee kohteensa ja luokka äänestää 4 tärkeintä. 6. Luokka laatii alustavan kustannusarvion, eli kuinka paljon kunkin kohdan kuntoon saattaminen tulisi maksamaan ja luokanvalvoja/luottamusoppilaat toimittavat luokan esitykset oppilaskunnan hallitukselle. Oppilaiden käsitykset rahasta voivat vaihdella eikä kustannusarvion tarvitse vielä luokkatasolla olla täysin realistinen, arviot tarkentuvat kun mennään seuraaville käsittelytasoille.


Lataa ppt "Toimi koulullasi vaikka näin Kerro muille hallituksen/valtuuston jäsenille kaupunkikokouksen valmisteluista eli käy saamasi materiaali läpi Yhteistyössä."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google