Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvä nuori EFCAP 20.11.2015 Marja Työläjärvi.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvä nuori EFCAP 20.11.2015 Marja Työläjärvi."— Esityksen transkriptio:

1 Seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvä nuori EFCAP 20.11.2015 Marja Työläjärvi

2 Historiallista taustaa Ilmiötä havainnoitu vasta 1970- ja 1980-luvuilta lähtien Tutkimustietoa lähinnä vasta 1990-luvulta lähtien

3 Tutkimuksen ongelmia Kulttuurierot ovat suuret ja vaikeuttavat tutkimusta paljon enemmän kuin monen muun ilmiön kohdalla Rikosoikeudellinen vastuuikäraja vaihtelee eri maissa Seksuaalinen suojaikäraja vaihtelee eri maissa Todetut seksuaalirikosten esiintymisluvut eivät kerro koko laajuutta Seuranta on vaikeata toteuttaa

4 Suomalaista tutkimustietoa varsinkaan nuorten osalta ei juuri ole Ulkomaisissa tutkimuksissakin aineistot ovat usein pieniä Ilmiöön liittyy vahva kieltäminen, joka koskee sekä nuorta että hänen perhettään Ruotsissa on arvioitu, että lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tulee poliisin tietoon 3-12 prosenttia

5 Milloin on kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Tekijän ja uhrin välillä on olemassa selvä ikäero tai ero kehitysasteessa Tekijä käyttää uhriin nähden henkistä ja/tai fyysistä ylivaltaa Tekijä käyttää lahjontaa, uhkailua, huijaamista jne. Penetraatio eri muodoissa ja välineillä ei kuulu lasten keskinäisiin ”lääkärileikkeihin” Ei ole vastavuoroisuutta

6 Tilastoa Suomesta Suomessa 2014 raiskausrikosten tekijöistä 1,7 % ja uhreista 10 % oli alle 15-vuotiaita Tekijöistä 22 % ja uhreista 33 % oli 15-20-vuotiaita Poliisin tietoon raiskausrikokset tulleet 2006-2014 2006613 2007739 2008915 2009660 2010818 20111039 20121009 2013975 20141009

7 Nuoruusikäisen riski uuteen seksuaalirikokseen vaihtelee eri tutkimuksissa 0-30 prosenttiin Eri tutkimuksissa aikuisista seksuaalirikollisista 30-80 % on syyllistynyt seksuaalirikokseen jo nuoruudessaan Ruotsalaisen kuuden vuoden seurantatutkimuksen mukaan 20,5 % nuorista syyllistyi uuteen seksuaalirikokseen Uusintariski

8 Riskitekijöitä kasvuympäristössä Riskitekijät paljolti samoja, jotka lisäävät mielenterveysongelmien ja rikollisuuden riskiä Puuttuva ja/tai väkivaltainen isähahmo Masentunut ja ehkä kaltoinkohdeltu äiti Aggressiivisten fantasioiden seksualisoituminen voi johtaa aggression erotisoitumiseen

9 Fyysinen pahoinpitely Seksuaalinen hyväksikäyttö Hoivan laiminlyönti Altistuminen pornografiselle materiaalille Riskitekijöillä on eri painoarvo eri-ikäisillä Lapset eri lailla vaurioherkkiä ja suojaavilla tekijöillä on merkitystä

10 Tekijöiden luokittelua Alle nuoruusikäiset pojat (ennen puberteettikehitystä) Nuoruusikäiset pojat Alaikäiset tytöt

11 Luokittelua teon mukaisesti Teko kohdistuu pikkulapseen Yksin toimivat nuoret Ryhmässä toimivat nuoret

12 Onko tekijä tullut itse hyväksikäytetyksi? Kaikki seksuaalisen hyväksikäytön uhrit eivät ole tulevia tekijöitä Kaikilla seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvillä nuorilla ei ole uhrikokemuksia Hyväksikäyttävillä tytöillä uhrikokemus on yleistä Alle nuoruusikäiset tekijät ovat usein itse uhreja Itse hyväksikäytetyt uusivat tekonsa muita useammin

13 Onko tekijöillä todettavissa mielenterveyden häiriö? Valtaosa saa tutkittaessa diagnoosin Mikään mielenterveyden häiriö ei ole spesifi tälle ryhmälle Käytöshäiriö, mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriö, autismispektrin häiriö, ADHD

14 Seksuaalisesti hyväksikäyttävän ja muun nuorisorikollisen eroja Tekonsa pikkulapsiin kohdistavat hyväksikäyttäjät: - sosiaalisesti eristäytyneitä - enemmän mielialaoireita - syyllistyvät vähemmän muihin rikoksiin - ovat nuorempia - ovat valkoihoisia - enemmän ongelmia ikätovereiden kanssa - vähemmän koulupudokkaita

15 Oman ikäisiin ja aikuisiin tekonsa kohdistavat seksuaalirikolliset: - enemmän samanlaisia piirteitä kuin muilla nuorisorikollisilla - enemmän eksternalisoivia oireita - enemmän impulssiivisuutta - erityiskouluissa - syyllistyvät useammin muihin rikoksiin

16 Hyväksikäyttäjän perheilmapiiristä Hyväksikäyttäjien perheissä enemmän valehtelua, myyttejä ja tabuja Fyysisesti tai henkisesti poissaoleva isä Äiti hyväksikäytön uhri?

17 Muita huomioita Empatiakyvyn puute ei ole erityisen merkittävä tekijä Huono itsetunto on merkittävä tekijä On todennäköisempää, että nuoruusikäinen tekee muun kuin seksuaalirikoksen tulevaisuudessa

18 Havaintoja käytännön tasolta Toimivat yleensä yksin Muuta rikollisuutta suhteellisen vähän Ei ole läheistä isäsuhdetta Koulumenestys vaatimatonta Prososiaalisia harrastuksia vähän Yksinäisiä. Eivät usein edes ymmärrä, mitä ystävyys tarkoittaa

19 Miksi puuttua? Nuoren persoonallisuus on vielä muotoutumassa Vahingoittavakin seksuaalinen toiminta on tekijälle palkitsevaa, toistuminen tulisi estää Nuori tulisi tutkia hyvin ja monipuolisesti, mietittävä mihin asioihin voi vaikuttaa, vaikka ei tiedetä tarkalleen, minkä prosessin kautta tämä poikkeavuus kehittyy

20 24.9.2016Pirkanmaan sairaanhoitopiiri


Lataa ppt "Seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvä nuori EFCAP 20.11.2015 Marja Työläjärvi."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google