Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Sinisiiven vanhempainilta 8.10.2015. Lähes sama tuttu porukka kuin viime keväänä jatkaa päiväkodissa, osa siirtyi vain eskariin ja kouluun. Lisäksi meillä.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Sinisiiven vanhempainilta 8.10.2015. Lähes sama tuttu porukka kuin viime keväänä jatkaa päiväkodissa, osa siirtyi vain eskariin ja kouluun. Lisäksi meillä."— Esityksen transkriptio:

1 Sinisiiven vanhempainilta 8.10.2015

2 Lähes sama tuttu porukka kuin viime keväänä jatkaa päiväkodissa, osa siirtyi vain eskariin ja kouluun. Lisäksi meillä aloitti kolme uutta lasta ja yksi aloittaa vielä marraskuun alussa. Päivittäin paikalla on hieman yli tai alle 20 lasta. LAPSIRYHMÄ

3  Pk:n johtaja ja kiertävä erityislastentarhanopettaja Heli Vehviläinen  Lastentarhanopettaja Sari Montonen  Lastenhoitaja Eeva Haapanen (31.7.2016 asti)  Varahenkilö Pirjo Sysmäläinen  Varahenkilö Minna Pynnönen (väliaikaisesti)  Sosionomi-opiskelija Monika Kärki (5.12. asti)  TE-keskuksen työharjoittelussa on ollut Nisanard Pusow keväällä ja syksyllä 2015, mahdollisesti hän tulee vielä keväällä 2016  Anette Piilosen työsuhde päättyi 1.10. HENKILÖSTÖ

4 VIIKKO JA PÄIVÄRYTMI  5.10 Ensimmäiset lapset saapuvat päiväkotiin – leikkiä ja pelailua  7.30 aamupala  8.30 Ohjattua toimintaa ja ulkoilua  10.30 ruokailu  11.15 päivälepo  13.30 välipala  14 leikkiä  15 ulkoilu ja kotiin lähtö!  Ma klo 8.30 Salivuoro, liikuntatuokio  Ti kahden viikon välein klo 9 srk:n lapsityöntekijä Riitta vierailee (parittomat vkot), Kerran kk:ssa klo 9.30 satutunti kirjastossa  Ke klo 9.30 kädentaidot  To klo 9.45 laulut ja lorut  Pe klo 9.30 leikkipäivä  Lisäksi liikuntaa päivittäin, mm. retkien muodossa

5  Vko 42 on syyslomaviikko ja Sinisiipi on kiinni. Metsätähti on varahoitopaikka  Ti 27.10 ja 24.11. satutunti kirjastossa  Ke 28.10. hammashoitaja vierailee päiväkodissa  Ti 20.10., 3.11., 17.11. ja 1.12. Srk:n lastenohjaaja Riitta vierailee päiväkodissa  To 19.11. Tanssiteatteri Raatikko esittää ”Pottuvarvas ja lentävä matto”  To 3.12. Pajapäivä yhdessä koulun kanssa  Ke 16.12. Yhteinen JOULUJUHLA koulun kanssa TULEVIA TAPAHTUMIA

6  Nimikoikaa/Kirjoittakaa lastenne nimet kaikkiin lastenne vaatteisiin.  Muistakaa säänmukainen vaatetus ja riittävästi varavaatteita, etenkin sukkia ja käsineitä  Ilmoittakaa lastenne hoitoajat ja –päivät viimeistään edellisen viikon keskiviikkona ja muutoksista mahdollisimman pikaisesti  Mikäli myöhästytte lasta hakiessanne 15 min. tai enemmän tai lapsen hakija muuttuu ilmoittakaa siitä päiväkodille. Tekstiviesti riittää! YLEISIÄ ASIOITA

7  ”Lasten ja vanhempien osallisuutta ja vaikuttamista vahvistetaan. Lapsen mielipide ja toivomukset on selvitettävä suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa lapsen varhaiskasvatusta, ja vastaavasti lapsen vanhemmille ja muille huoltajille on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa lapsensa varhaiskasvatukseen sekä toimintayksikön varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin.” (Varhaiskasvatuslaki, 1. vaihe, voimaan 1.8.2015) TOIMINTAKAUDEN TEEMA ”TOIVEET JA EHDOTUKSET” 1

8 TOIMINTAKAUDEN TEEMA ”TOIVEET JA EHDOTUKSET” 2 Lasten toiveita  Askartelua (mm. heppa, perhe)  Piirtämistä  Vesivärimaalausta  Leikkiä (mm. autot, keppihevoset, heppa- ja kissaleikit sekä roolivaatteet)  Tanssia  Eväsretki  Palapelejä  Isoilla ja pikkulegoilla rakentelua Huoltajien toiveita  Liikuntaa: hiihtoa, luistelua, temppuratoja, pallopelejä, liikuntaleikkejä, satujumppaa  Kädentaidot: askartelua (mm. luonnonmateriaaleista), maalausta, ompelutöitä, saksien käyttöä  Musiikki: leikkejä, soittimia  Leikki: ulkoliikuntaleikkejä, lelupäivä useammin  Kielen tukeminen: lorut, sadut (mm. lasten keksimät sadut), r- harjoitukset, nukketeatteri  Arki: tutut rutiinit, käytöstavat  Muuta: Vanhempainillat ja vasukeskustelut, Halloween naamiaiset

9 Aloitamme syysloman jälkeen viikolla 44. Yhtenä päivänä kerran viikossa saa jokainen lapsi vuorollaan olla ”päivän tähti”. Silloin yhdessä ryhmän kanssa mietimme ja kirjaamme lapsesta myönteisiä asioita, laulamme lempilaulun ja lapsi saa toivoa leikkipäivän leikin. Vanhemmat aloittavat myönteisten asioiden kirjaamisen! ”Lapsi sinä olet tähti” -teemapäivät


Lataa ppt "Sinisiiven vanhempainilta 8.10.2015. Lähes sama tuttu porukka kuin viime keväänä jatkaa päiväkodissa, osa siirtyi vain eskariin ja kouluun. Lisäksi meillä."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google