Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Syövän uudet hoitomuodot MIRJA 3A. Syöpä  Syöpä on geenien mutaatioista eli perimäaineksen muutoksista johtuva vuorovaikutushäiriö, joka saa aikaan kasvaimen.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Syövän uudet hoitomuodot MIRJA 3A. Syöpä  Syöpä on geenien mutaatioista eli perimäaineksen muutoksista johtuva vuorovaikutushäiriö, joka saa aikaan kasvaimen."— Esityksen transkriptio:

1 Syövän uudet hoitomuodot MIRJA 3A

2 Syöpä  Syöpä on geenien mutaatioista eli perimäaineksen muutoksista johtuva vuorovaikutushäiriö, joka saa aikaan kasvaimen  Kaikki syövät eivät kuitenkaan muodosta tavanomaista kasvainta kuten esimerkiksi leukemia eli verisyöpä.  Vaurioita ja muutoksia tapahtuu ihmisen soluissa koko ajan, mutta yleensä solun omat entsyymit korjaavat suurimman osan niistä.  Yksi syöpäsairaus (esim. keuhkosyöpä, rintasyöpä) on joukko eri tahtia kehittyviä sairauksia. Syövät nimetään emokasvaimen sijainnin ja kasvainkudoksen rakenteen perusteella  Syövän aiheuttajia kutsutaan kaikkia yhteisellä nimellä karsinogeenit. Syöpää voivat aiheuttaa virukset(hepatiittivirus, papilloomavirus), elinympäristön altisteet ja perinnölliset tekijät. Yleisimpiä karsinogeenejä ovat tupakansavu, alkoholi, auringonvalo, erilaiset kemikaalit sekä ionisoiva säteily.  5-10 prosentissa syöpäsairauksista perinnöllisellä taipumuksella on suuri vaikutus sairauden syntyyn. Vaikuttavia tapoja on kaksi, joko ihmiselle on jo valmiiksi periytynyt vaurioitunut geeni joka vaikuttaa suoraan solujen kasvuun tai sitten on periytynyt suurentunut herkkyys karsinogeeneille.

3 Syövän synty  Syövän synnystä käytetään nimitystä karsinogeneesi.  Solun perimäaineksen vaurioituminen aiheuttaa solun muuttumisen pahalaatuiseksi. Solun muutos pahalaatuiseksi on monivaiheinen.  Geenit ohjaavat solun jakautumisessa tapahtuvaa rakennusaineiden kopiointia. Näihin geeneihin vaikuttavat ympärillä olevien solujen kiihdyttävien aineiden, hormoonien ja hermoston signaalit.  Signaalijärjestelmän toiminnan lakatessa tai häiriintyessä solu muuttuu syöpäsoluksi ja jatkaa itsensä kopioimista loputtomiin. Tässä vaiheessa kehon sääntelymekanismit eivät kykenen enää estämään solun lisääntymistä.

4 Syövän synty  Syöpään johtavan muutosprosessin läpikäytyään solu jakautuu ja tuottaa suuren joukon pahalaatuisia soluja( syöpäsoluja).  Jakautumisen ja kasvun jatkuttua jonkin aikaa alkaa jakautumiskohtaan muodostua kyhmy. Kyhmyn kasvaminen edes herneen kokoiseksi vaati kuitenkin kymmeniä tuhansia solun jakautumisia, joten kasvaimen tunteminen käsin tai näkyminen röntgenkuvissa voi viedä jopa kymmenen vuotta.  http://www.pfizer.fi/sites/fi/Products/terapia- alueet/Pages/Syopataudit.aspx http://www.pfizer.fi/sites/fi/Products/terapia- alueet/Pages/Syopataudit.aspx

5 Syövän nykyiset hoitomuodot  Leikkaukset  Käytetään syövän ja kasvaimen ollessa paikallinen(esim. rintasyöpä)  Leikkauksessa poistetaan kasvain ja useimmiten myös imusolmukkeita.  Sädehoito  Aiheuttaa vaurioita solujen DNA:han. Koska syöpäsolut jakautuvat nopeammin kuin normaalin kudoksen solut, ne ovat herkempiä sädehoidolle.  Annetaan usein leikkauksen jälkeen ns. liitännäishoitona mutta myös levinneen syövän aiheuttamien oireiden hoitoon  Lääkehoidot  Solunsalpaaja eli sytostaatti hoidot  Vaurioittavat nopeasti jakautuvien solujen DNA:ta, jolloin solut muuttuvat elinkelvottomiksi.  Annetaan tavallisesti kasvaimen leikkauksen jälkeen ns. liitännäishoitona  Hormonaaliset hoidot  Immunologiset syöpähoidot (vasta-aine hoidot)

6 Uudet hoitomuodot  Kehitetään koko ajan uusia, mutta tutkiminen, testaus ja kokeilu voivat viedä pitkiäkin aikoja.  Uusien hoitomuotojen on jo nyt pienimuotoisessa käytössä, mutta yleisessä ja laajassa käytössä niiden uskotaan olevan viimeistään 15-20 vuoden kuluttua, mutta jotkut jo 5 vuoden kuluessa.  Ero nykyisiin hoitomuotoihin on selkeä:  Nykyiset hoitomuodot keskittyvät enemmänkin jo kasvaneen kasvaimen tai syöpäsolukon tuhoamiseen sekä poistamiseen  Uudet hoitomuodot taas pyrkivät yhä aikaisemmassa vaiheessa pysäyttämään syöpäsolujen jakautumisen ja kasvaimien synnyn sekä saamaan syöpäsolut itse tuhoamaan itsensä.  Uusien hoitomuotojen myötä ei leikkauksia tai sädehoitoja tarvita enää niin paljon, myöskin haittavaikutukset ja elämää rajoittavat tekijät ovat uusissa lääkkeissä pienemmät

7 Käytössä olevat uudet hoitomuodot  Monoklonaaliset vasta-aineet  Vasta-aineet kiinnittyvät syöpäsolujen pintareseptoreihin joita kasvutekijät käyttävät kiihdyttäessään solun jakautumista. Näin voidaan hillitä syöpäsolujen jakautumista.  Verisuonien kasvua hillitsevä lääkitys  Horjuttaa syöpäkasvaimen hapen- ja ravinnonsaantia ja vaikeuttaa sekä hidastaa kasvaimen kasvua.  Yhdessä solunsalpaajahoitojen kanssa voi pidentää elinikää huomattavasti  http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/syopasolut_kuriin_tarkasti http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/syopasolut_kuriin_tarkasti

8 Kehitteillä olevia hoitomuotoja  Syöpäsolu voi vauhdittaa kasvuaan ja jakautumistaan tuottamalla omia kasvutekijöitä. Solussa tapahtuneiden mutaatioiden takia solussa yleensä olevat kasvua ja jakautumista hillitsevät geenit ovat hävinneet.  Kehitteillä on lääke joka vaikuttaa suoraan syöpäsolun häiriintyneeseen sisäiseen valvontajärjestelmään ja kasvutekijöiden säätelymekanismiin ja hidastaa syöpäsolujen jakautumista sekä kasvaimen kasvua.  Ongelmana  Miten löytää oikeat aineet ja varmistaa ettei lääkeaine haittaa terveiden solujen toimintaa  Myös uudentyyppiset lääkkeet aiheuttavat todennäköisesti potilaalle ikävää haittavaikutuksia ja kaikista niistä ei välttämättä edes tiedetä

9 Kehitteillä olevia hoitomuotoja  Terveet solut tarvitsevat metalloproteaasientsyymiä normaaleihin toimintoihinsa.  Syöpäsolut voivat kuitenkin pakottaa terveet solut tuottamaan tätä entsyymiä, jolloin syöpäsolut kykenevät leviäminen terveeseen kudokseen  Tutkijat ovat tutkineet mahdollisuutta kehittää lääke joka vaikuttaa metalloproteaasientyymiin tuotantoon soluissa.  Jotta lääke toimisi sen pitäisi vaikuttaa useisiin entsyymityyppeihin ja usealla tavalla(vähentämällä tai lisäämällä entsyymin tuotantoa), jotta syöpäsolujen jakautuminen lakkaisi elimistössä.  Ongelmana  Tällaisella antimetalloproteaasientyymillä voi olla liikaa haitallisia sivuvaikutuksia  Vain yhden metalloproteaasityypin tuotannon estäminen vain hidastaa syövän leviämistä eikä pysäytä sitä kokonaan, koska syöpäsoluilla on metalloproteaasin tuotannon varmistava varajärjestelmä.

10 Keuhkosyövän hoito tulevaisuudessa  Keuhkosyövän hoitoon on visioitu keinoa, jossa potilaan keuhkoihin vietäisiin hengitysilman mukana perintötekijöiltään muunneltuja viruksia. Siirtogeeniset virukset tuottaisivat entsyymejä, jotka saisivat aikaan syöpäsolujen ns. itsemurhan(apoptoosi) vaikka sen oma sisäinen itsetuho mekanismi ei toimikkaan.  Metalloproteaasien syntymistä estävät lääkkeet, monoklonaaliset vasta-aineet ja verisuonien kasvua hidastava lääke edistävät syöpäsolujen tuhoutumista  Lopuksi syöpäpotilaalle voitaisiin antaa yksilöllinen rokote, jossa on osia hänen omista syöpäsoluistaan. Näin aktivoitaisiin imusoluja niin, että ne yrittäisivät entistä tehokkaammin tuhota kasvainsoluja.  Hoitojen laaja-alaisuudella ja yhdistämisellä voidaan saada aikaan entistä parempia tuloksia ja näin myös eliniän ennuste kasvaa.

11  http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/67654-valtava-lapimurto- tieteessa-loytyi-yksi-laake-kaikkia-syopia-vastaan http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/67654-valtava-lapimurto- tieteessa-loytyi-yksi-laake-kaikkia-syopia-vastaan  http://www.hs.fi/kotimaa/a1401858952255 http://www.hs.fi/kotimaa/a1401858952255

12 Lähteet  Tieteen Kuvalehti nro 8/2001( Jerk W. Langer)  http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/hoidot/uudet_hoitomuodot/  http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/syopa/  http://www.syopainfo.fi/syovan-hoito/syovan-hoito-on-yksilollista.html  http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/67654-valtava-lapimurto- tieteessa-loytyi-yksi-laake-kaikkia-syopia-vastaan  http://www.pfizer.fi/sites/fi/Products/terapia- alueet/Pages/Syopataudit.aspx


Lataa ppt "Syövän uudet hoitomuodot MIRJA 3A. Syöpä  Syöpä on geenien mutaatioista eli perimäaineksen muutoksista johtuva vuorovaikutushäiriö, joka saa aikaan kasvaimen."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google