Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Nainen ja seksi eri ikävaiheissa. Vanhan sanonnan mukaan nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana. Mutta vaikka alle parikymppinen neito onkin ulkoisesti.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Nainen ja seksi eri ikävaiheissa. Vanhan sanonnan mukaan nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana. Mutta vaikka alle parikymppinen neito onkin ulkoisesti."— Esityksen transkriptio:

1 Nainen ja seksi eri ikävaiheissa

2 Vanhan sanonnan mukaan nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana. Mutta vaikka alle parikymppinen neito onkin ulkoisesti hehkeä, hän on vielä untuvikko oman seksuaalisuutensa suhteen. Naisen seksuaalisuus kehittyy vain ajan kanssa ja puhkeaa täyteen kukoistukseensa noin 40 ikävuoden tienoilla.

3 Nainen on seksuaalinen olento syntyessään, tai oikeastaan jo ennen sitä. Arvostetussa amerikkalaisessa lääketieteellisessä julkaisussa on kirjoitettu tyttösikiöstä, jonka todettiin hyväilevän kohdussa itseään orgasmiin asti. On myös havaittu, että sikiö erittää emättimen nestettä jo kohdussa.

4 Myös pienet lapset ovat seksuaalisia olentoja, jotka tekevät löytöretkiä kiehtovaan vartaloonsa. Varsinainen eroottinen viritys tulee kuitenkin kuvaan mukaan vasta murrosiässä. Vartalo alkaa naisistua ja tytöt saavat ensimmäiset kokemuksensa seksistä itsetyydytyksen kautta. Neitsyytensä suomalaiset tytöt menettävät nykyään keskimäärin 16 vuoden iässä. Tästä alkaa huima kehitys, jonka aikana nainen tutustuu perin pohjin itseensä ja seksuaalisuuteensa.

5 20-vuotiaat naiset etsivät uusia kokemuksia Parikymppiset nuoret naiset hakevat vielä itseään ja seksuaalisuuttaan. He ovat innokkaita kokeilemaan erilaisia asioita ja oppimaan uutta seksin saralla. Seksiä voi leimata myös halu miellyttää miestä - omat toiveet ja vaatimukset ovat vielä taka-alalla. Parikymppinen nainen joutuu usein myös etsimään sopivaa ehkäisyä ja kokeilee kenties useitakin pillerimerkkejä, ennen kuin löytää sopivan. Miellyttävän ehkäisyn etsiminen voi muuttaa naisen seksuaalisuutta, sillä eräät pillerimerkit saattavat vaikuttaa seksuaaliseen halukkuuteen.

6 30-vuoden rajapyykki tuo varmuutta seksiin Kolmikymppinen nainen on jo hieman paremmin sinut oman seksuaalisuutensa kanssa, hän tietää mitä seksiltä toivoo. Monen kolmikymppisen naisen elämä saattaa olla vielä ulkoisesti vakiintumatonta; parisuhde on epävakaa ja työkin pätkittäistä. Toisaalta osa kolmikymppisistä naisista on ehtinyt jo äideiksi, mikä sekin vaikuttaa oleellisesti naisen seksuaalisuuteen. Raskausaika on naiselle usein seksuaalisesti täyteläistä aikaa, mutta synnytyksen aiheuttamat muutokset vartalossa saattavat masentaa. Tällaisessa tilanteessa naisen itsetunnolla on suuri merkitys. Jos hän kokee ylpeyttä äitiydestään, se tuo lisätyydytystä seksuaalisuuteen.

7 40-vuotias nainen löytää seksin ilot Nainen on nelikymppisenä seksuaalisesti parhaassa iässään. Hän on löytänyt seksuaalisuuden ytimen ja oivaltanut sen, mistä seksissä on kysymys. Nelikymppinen nainen osaa antautua seksuaalisuuteen, käyttää mielikuvitustaan ja leikitellä. Tämä ikävaihe saattaa tosin olla ahdistava niille naisille, jotka eivät vielä ole yrittämisestä huolimatta saaneet lapsia. Biologisen kellon tikitys kuulostaa heidän korvissaan jo kuminalta.

8 50-vuotias nainen nauttii seksistä - vaihdevuosista huolimatta Osa naisista kokee helpottavana sen, että naisen biologinen tehtävä (lasten synnyttäminen) on takanapäin. Vaihdevuodet voivat kuitenkin tehdä tämän ikävaiheen naiselle vaikeaksi. Hormonimuutokset aiheuttavat seksuaalista haluttomuutta ja fysiologisia vaivoja, kuten limakalvojen kuivumista. Moni saa kuitenkin avun hormonihoidoista.

9 Seksi maistuu vielä vanhankin Naisen seksuaalisuus ei pääty eläkeikään eikä vanhuuteen, sillä seksuaalisuudelle ei ole olemassa yläikärajaa. Huomattavan iäkäätkin naiset nauttivat vielä säännöllisestä seksistä, joka on tosin muodoltaan erilaista kuin nuoremmilla naisilla. Ikääntyneiden seksissä hellyydellä ja koskettelulla on keskeinen merkitys pelkän yhdynnän sijaan. Kari Heusalan teos "Naisen seksuaalisuus"


Lataa ppt "Nainen ja seksi eri ikävaiheissa. Vanhan sanonnan mukaan nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana. Mutta vaikka alle parikymppinen neito onkin ulkoisesti."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google